csgo vihjeet

G2 – BIG (19.2)

IEM Katowice – vuoden tähän asti kovatasoisin turnaus – on lähtenyt käyntiin ja tänään on vuorossa toisen pelipäivän ottelut. Loppuillan toisessa ottelussa yhteen ottavat G2 ja BIG, jossa voittaja menee jatkoon ja häviäjä joutuu heittämään hyvästit.

G2 aloitti turnauksen 1-2 -tappiolla Spiritiä vastaan. Joukkue oli ajoittain ihan hyvin pelissä mukana eikä ollut kovin kaukana varastaa Spiritin karttavalinnasta voittoa itselleen, mutta kolmannessa kartassa G2:n isku ei enää riittänyt. Suoritus oli mainiota vastustajaa vastaan kohtalainen, mutta toisaalta nykyinen G2 on rakennettu menestymään eivätkä viime aikojen tappiot auta asiaa. Tämän päivän ottelu on G2:lle todella tärkeä, sillä tappion tullessa nykyinen kokoonpano saattaa kokea muutoksia.

BIG kärsi avausottelussaan 0-2 -tappion Heroicia vastaan. Joukkue sai heikon alun ottelulle ja vaikka toisessa kartassa BIG oli niskan päällä, lukuisat virheet kostautuivat ja peli päättyi tappioon. Kyseinen ottelu on jatkumoa BIG:n viime aikojen ailahteleville otteille. Parhaimmillaan joukkue voi voittaa lähes kenet tahansa, mutta ajoittain virheherkkyys nousee esiin, mikä johtaa huonoihin tuloksiin. Tämän päivän otteluun pitää tapahtua selvä tasonnosto eilisen jäljiltä, mikäli joukkue haluaa jatkaa turnausta.

Karttavetossa G2 bannaa Overpassin ja BIG Trainin. G2 tulee valitsemaan kartakseen joko Miragen tai Dust2:n, todennäköisimmin Miragen. BIG puolestaan turvautunee joko Vertigoon tai Infernoon. Näissä kartoissa kumpikin joukkue on omissa karttavalinnoissaan vahvoilla. Lisäksi G2:n ja BIG:n keskinäisten otteluiden historiasta löytyy useita tasaisia otteluita, jotka ovat edenneet kolmanteen karttaan.

BIG lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina, mutta G2 tulee tarjoamaan vahvan vastuksen. Tähän otteluun paras pelivalinta lienee karttaoveri. Karttaveton perusteella on todennäköistä, että kumpikin joukkue voittaa oman karttavalintansa, jolloin peli etenee kolmanteen karttaan. Kun joukkueiden välisestä historiastakin löytyy monta esimerkkiä karttaoverin osumisesta, se on kyllä tähän otteluun karttaunderia todennäköisempi kohde. Hieman alle kahden kertoimella kohdetta kehtaa hyvin pelata.

Valinta: Yli 2.5 karttaa

Kerroin: 1.97 (Betsson)