csgo vihjeet

FaZe – Liquid (12.2)

BLAST Premier -sarja jatkuu C-lohkon otteluilla. Päivän mielenkiintoisin kohtaaminen nähdään FaZe:n ja Liquidin välillä.

FaZe on ollut jo pidemmän aikaa murrostilanteessa. Tähtipelaaja NiKon lähdettyä joukkueesta viime vuoden loppupuolella FaZe on ollut pahoissa vaikeuksissa. Joukkue on viime aikoina pelannut ilman todellista IGL-pelaajaa eikä tauolta palannut olofmeister tuonut FaZe:n tuloksiin piristystä. Näin ollen FaZe on tekemässä muutoksia kokoonpanoonsa ja näistä ensimmäinen palanen on jo paikallaan. Entinen Liquid-pelaaja Twistzz tulee vahvistamaan FaZe:n rosteria ja hän korvaa joukkueessa Kjaerbyen. Joukkueeseen on liittymässä myöhemmin IGL-pelaaja karrigan, mutta vielä BLAST-sarjan peleissä FaZe menee vanhoin kuvioin.

Liquid teki vuoden vaihteessa pelaajamuutoksen, kun yllämainittu Twistzz sai lähteä joukkueesta ja hänen tilalleen joukkue hankki legendaarisen brasilialaispelaaja FalleN:in. Kyseessä oli rohkea peliliike joukkueelta, jonka tulokset viime vuonna olivat vaisuja. Liquid sai tälle vuodelle lupaavan alun BLAST-finaaliturnauksessa, jossa se kaatoi kertaalleen NaVi:n ja Evil Geniusesin. Tappiot tulivat Vitalitya ja uusintaottelussa NaVi:a vastaan, mikä ei ole lainkaan häpeällistä. Nyt Liquid on luultavasti saanut hiottuaan peliään parempaan kuntoon, joten joukkueella pitäisi olla hyvät mahdollisuudet pärjätä tässä turnauksessa.

Tässä ottelussa suurin lisämauste tulee siitä, kun Twistzz kohtaa entisen joukkueensa. Pelaaja varmasti janoaa vetää pidemmän korren vanhoja joukkuetovereitansa vastaan, minkä olettaisi tarttuvan myös muihun FaZe-pelaajiin. Tästä huolimatta Liquid on ottelun selvä ennakkosuosikki. FalleN:in tulo joukkueeseen toi roolitukseen selkeyttä sekä kaivattua johtajuutta ja intohimoa peliä kohtaan. Liquidin peli näyttikin jo kohtalaisen hyvältä tammikuun BLAST-peleissä. FaZe puolestaan on odottavassa tilassa, sillä se tietää tekevänsä vielä yhden pelaajamuutoksen lähitulevaisuudessa. Tuskin joukkue aivan läskiksi hommaa vetää, mutta suurin taistelutahto loistanee poissaolollaan.

Muutamista epävarmuustekijöistä huolimatta Liquidin ennakkosuosikin asema on perusteltu ja kysymys lieneekin se, pystyykö joukkue voittamaan ottelun suoraan kahdessa kartassa. Karttavetossa ei ole suuria heikkouksia eikä nykyisellä FaZe:lla ole sellaista bravuurikarttaa, jossa se olisi ennakkoon merkittävästi Liquidia parempi. Tämä huomioon ottaen Liquidin 2-0 -voitto on aivan mahdollinen ja sille annettu kerroin kelpaa pelattavaksi.

Valinta: Liquid -1.5

Kerroin: 2.45 (Veikkaus)